Juoksuharrastus on mukavaa kun vauhtiin pääsee

Juoksuharrastus on mukavaa kun vauhtiin pääsee

Tämä blogi sisältää minun ajatuksiani ja aivoituksiani juoksemisesta ja kaikesta siihen liittyen. Olen tutustunut hieman välineistöön, sekä siihen millaisille ihmisille lajia voisi suositella. Miksi ihminen haluaa rääkätä kehoaan, ja kokeilla uusia lajeja. Näiden seikkojen äärellä pyörimme.

Omakohtaisia kokemuksiani voi lukea hieman rivien välistä ja varmasti moni niihin samaistuu. Alku on aina hankalaa, lopussa kiitos ei seiso, eikä se myöskään hölkkää, vaan se juoksee tuulispään lailla.

Uusia harrastuksia miettiessä kannattaa käydä kaikki itselle sopivat mahdollisuudet läpi, jos on tarkoitus jatkaa pitempään. Tietenkin voi testata monta eri lajia, mutta on turhaa ostaa välineitä ja vaatteita, jos ei kiinnostus kestä kauan. Halvemmalla ja helpommalla pääsee, kun tarkkaan miettii mikä on se oikea, ja sitten hankkii kaikki tarvittavat sitä varten.

Juokseminen itsessään on ilmaista. Itse voi myös valita juokseeko metsässä, kadulla , radalla vai pururadalla. Paikkoja voi valita mielensä mukaan, mikä milloinkin tuntuu kiinnostavalta ja mukavalta. Turvallisuussyistä yleisillä paikoilla juokseminen on paras vaihtoehto, varsinkin iltojen hämärtyessä. Ei kannata ottaa riskiä, ja lähteä yksin metsään tai pururadalle, paitsi päiväsaikaan, kun on muitakin liikkeellä. Kesällä on mukavaa juosta lähellä vesistöjä ja pulahtaa vaikka välillä uimaan, jos on kovinkin kuuma ja helteinen sää, se piristää mukavasti.

Asfaltilla juokseminen vaatii kunnon lenkkitossut jalkojen takia, ettei  jalat kipeydy,  ja sen myötä juoksu harrastus lopu yhtä lyhyeen kuin kananlento , kuten sananlaskussa sanotaan.

Juokseminen kannattaa aloittaa ensin hölkkäämällä ja kuntoa nostaen. Jos lähtee heti ensimmäisellä kerralla juoksemaan kuin pikamatka juoksija , niin siinä varmasti hengästyy. Pikku hiljaa kunto kasvaa, joka   lisää mielekkyyttä juoksemiseen. Kannattaa tehdä itselle juoksupäiväkirja, jota on mukava täyttää ja seurata kuinka pitkiä matkoja esimerkiksi  viikon aikana juoksee.

Tästä se lähtee !