May 24, 2014

Elämää pyöräilyn merkeissä

Elämää pyöräilyn merkeissä

Liikun usein polkupyörällä. Käyn kaupassa, tapaan ystäviä ja ajelen missä milloinkin. Rakastan pyöräilyä, koska se ei maksa muuta kuin pyörän verran. Ei parkkimaksuja, aina löytyy tilaa pyörälle, ja samalla saa hyvää liikuntaa koko kropalle.

Ystäväni hieman ihmetteli, mikä pyöräilyssä on niin mukavaa. Niinpä pyysin hänet mukaani ajelulle. Ensin kiersimme kaupungilla, pysähdyimme kaupassa hakemassa hieman naposteltavaa retkellemme. Ystäväni kyseli minne parkkimaksu maksetaan, ja hämmästyi kun kerroin, ettei pyörästä makseta mitään maksua. Häntä hieman hävetti, koska oletti, että parkkimaksu olisi maksettava.

Jatkoimme kaupalta matkaa, ajoimme puron vartta pitkin, pientä polkua kohti määränpäätämme meren rantaan. Pysäköimme pyörämme meren rannalla pyörätelineeseen,  ja pidimme pienen piknikin. Ystäväni sanoi ,että pyöräily ei juurikaan vielä tuntunut jaloissa, vaikka varoittelin häntä. Itse venyttelin, ennen kuin lähdimme kotimatkalle, samaa reittiä kuin tulimmekin.

Kun saavuimme ystäväni kotipihaan, hän oli aivan puhki, mutta hymy huulillaan. Nyt hän ymmärsi miksi rakastan pyöräilyä. Pääsen pyörällä lähes minne vain, en maksa parkkimaksuja, saan liikuntaa ja maisemakin vaihtuu niin nopeasti kuin jaksan vain polkea. Ja moni ystäväni pyöräilee usein kanssani. Miksipä siis en rakastaisi pyöräilyä, ja etenkin ukkini vanhaa vaihteetonta pyörää! Yllättävän monet ihmettelevät silti, miksi omistan kolme eri polkupyörää. Ehkäpä siis selvennän hieman. Vaihteeton pyörä, ukkini vanha: se on lyhyille, ei niinkään kiireisille retkille tarkoitettu. Se ei enää ole niin luotettava, ja hieman kärsinytkin, mutta en halua luopua siitä. Toinen pyöräni, täysjousitettu maastopyörä: se on tarkoitettu metsään, en välttämättä tarvitse polkuakaan jota pitkin ajaa, tämä pyörä kyllä raivaa tiensä minne vain tahdon. Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisimpänä, minulta löytyy uuden karhea sähköpyörä. Sen kanssa en ole ehtinyt paljon vielä ajelemaan, mutta kaupungilla käydessä olen huomannut, sen olevan verraton kaveri.

Kirjoitan teille myöhemmin lisää pyöristä.